Helmivaara

ETUSIVU       •       ORIT       •       TAMMAT       •       KASVATUS


Damian Gem

 
 
Nimi Damian Gem "Damian" Rekisterinumero VH14-023-0033
Rotu, sukupuoli welsh part bred 50%, ori Väri punarautias (ee, Aa)
Syntynyt, ikä 03.09.2013 Suomi, 17v Säkäkorkeus 147cm
Omistaja Mitchie, VRL-01975 Kasvattaja Mitchie, Helmivaara
Painotus kouluratsastus Koulutustaso ko vaativa B, re 90cm

Kilpailukalenteri
Päiväkirja
RHLA RMP

Damian on yleisesti melko rauhallinen, mutta silti pilke silmäkulmassa kulkeva poniorii. Käytöstavat ovat herrasmiesmäiset tilanteessa kuin tilanteessa, mutta osaa Damian myös viihdyttää pienillä pörhöilyillä. Damian on jo nuoresta pitäen näyttänyt erinomaista työmoraalia ja loistavaa halua oppia. Jo pienestä varsasta asti se on oppinut melkein kaiken ensimmäisestä kerrasta. Damianin kanssa on siis aina ollut ilo työskennellä. Vaikka ori onkin mukava ja omalla tavallaan helppo, se ei tarkoita sitä että se olisi täysin tossu. Damian on myös herkkä, joten se vaatii käsittelijältään taitoa toimia määrätietoisesti, mutta ponille sopivalla paineella. Liika paine saa Damianin totaalisesti lukkoon.

Hoitotilanteet Damianin kanssa sujuu rauhallisiassa merkeissä. Damian seisoo karsinassa rauhassa ja korkeintaan näpräilee harjojaan tai ruokakippoaan. Orin uskaltaa hyvin hoitaa karsinassa irrallaan, se ei pyri karsinastaan pois edes tammojen mennessä ohitse. Tietenkin varmuuden varoiksi ovi tulee pitää mahdollisimman pienellä, ettei tule edes sitä kiusausta tethä hoitajalle vähän kiusaa. Damian rakastaa rapsutuksia ja lakritsinameja. Käytävälläkin pikkuori seisoo varsin rauhallisesti, eikä mesoa yhtään oli vieressä minkälainen poni hyvänsä. Damian kulkee nätisti riimussa ja tavan narussa, eikä sen kanssa koskaan ole jouduttu talutustilanteissa turvautumaan ketjuun tai suitsiin - muuten kuin pakollisissa tilanteissa, kuten näyttelyt ja kilpailut.

Damian onkin siis aivan mieletömän mukava ratsastaa - ainakin näin omistajan ja kasvattajan näkökulmasta. Damian on sopivan herkkä poni, joka kuuntelee ratsastajaansa mielellään ja yrittää parhaansa mukaan miellyttää ja palvella. Reippaat, isot ja elastiset liikkeet ovat helpot istua, kun niihin vain tottuu. Orin liikkeet ovat kuin tanssia kesäisellä kukkaniityllä. Damianilla ratsastamisessa on parasta se, että se palkitsee hienolla suorituksella välittömästi, mikäli ratsastaja vain ratsastaa hyvin. Huonolla ratsastuksella Damian peilaa täysin ja näyttää 25 vuotta kehää kiertäneeltä tuntiponilta, joka osaa ne kaikki kolme miljoonaa temppua ja vippaskonstia huijata ratsastajaa ja vältellä työntekoa.




i. Damn Yenare
ruotsalainen puoliverinen, ruunikko, 166cm
KRJ-I
ii. Jordgubb
ruotsalainen puoliverinen, musta, 168cm
iii. Jonathon
ruotsalainen puoliverinen, musta, 170cm
iie. Åsa-Maria DD
ruotsalainen puoliverinen, rautias, 164cm
ie. Daf Esmena
hannoverinvenonen, ruunikko, 166cm
iei. Fesber
hannoverinhevonen, rautias, 169cm
iee. Deserten
hannoverinhevonen, ruunikonkimo, 165cm
e. De Linnea
welshponi, ruunikonkimo, 133cm
ei. Llewellyn Cariad
welshponi, musta, 133cm, evm
eii. Blue Dragonz
welshponi, ruunikko, 136cm, evm
eie. Lloyd Nanada
welshponi, rautias, 134cm, evm
ee. Llewellyn Dalina
welshponi, rautiaankimo, 131cm, evm
eei. Fflyoud Gwydd
welshponi, ruunikko, 133cm, evm
eee. Dweddl Din
welshponi, rautiaankimo, 132cm, evm

Damian Gem on tarjolla jalostukseen ulkopuolisille tammoille. Ori ottaa vastaan ratsuponi- ja welsh part bred -jalostukseen hyväksyttyjä tammoja. Ota yhteyttä sähköpostilla helmivaaran@gmail.com, mikäli olet kiinnostunut oriista.

03.02.2014 wpb t. Vanda Gem e. Cloud Valencia omistaja kioko kadonnut
20.03.2014 wpb t. Indie Gem e. J'Indica omistaja Mitchie, Helmivaara 43 KRJ-sij.
28.09.2015 rp t. Damielle Gem e. Sahne Isabelle omistaja Sylvi VRL-08179 39 KRJ-sij.
01.03.2018 wpb o. Damon Gem e. Gweneira Gem omistaja Mitchie, Helmivaara 0 KRJ-sij.


virtuaalihevonen / a sim-game horse
Ulkoasu © VRL-01975
virtuaalitalli / a sim-game stable